Lahden kulttuuriset merkit

Luentotiivistelmät

RIITTA NISKANEN: LAHTI JA PIKKU-VIIPURI 27.9.2005

Lahtea on monissa yhteyksissä kutsuttu historiattomaksi kaupungiksi. Riitta Niskasen mukaan historia on kulttuuriin sisäänrakennettu ominaisuus ja siten myös Lahdella on historia. Lahden rakennettua perintöä ei ole aina säilytetty. Tämän Niskanen näkee yhtenä syynä historiaton Lahti -myytin syntyyn. Harvassa ovat olleet myös ne akateemiset areenat, joilla aihetta olisi käsitelty. Lahden rakennettua perintöä ei tunneta kovin hyvin. Esimerkkinä kiinnostavasta ja historiallisesti kerrostuneesta rakennusperinnöstä Niskanen esittelee entisen Fellmannin kartanon pelloille sotien jälkeen nousseen Pikku-Viipurin.

 Lahti - Pikku-Viipuri

Viime sotien jälkeen rakennettu Pikku-Viipuri sijaitsee Lahdessa entisen Fellmannin kartanon pelloilla. Pikku-Viipuri on väljyydessään ja avaruudessaan yhtenäinen ja vehreä. Alueen nimi, Pikku-Viipuri on epävirallinen ja vakiintumaton. Niskasen käyttämä kutsumanimi alueesta kuvastaa sitä, kuinka useimmat rakennukset nousivat sinne joko kokonaan tai osittain toisen maailmansodan jälkeen Lahteen siirtyneiden karjalaisyhteisöjen toimesta. Alue on arvokas jälleenrakennuskauden monumentti ja kaupunkikuvallisesti merkittävä osa Lahden keskustaa.

Lahden urbaanisuus oli nähtävissä jo 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, ennen varsinaisen kaupungin perustamista vuonna 1905. Lahdesta haluttiin jo tuolloin rakentaa mahdollisimman näyttävä kaupunki. Hämäläinen-lehti uutisoi vuonna 1885 Vesijärven rantaan ulottuvista Fellmannin pelloista ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista. Alue kiinnosti Lahden kauppalaa. Vuonna 1924 alue liitettiin kaupunkiin.

Alueen kaavoittamiseksi oli järjestetty kilpailu Birger Brunilan ja Eliel Saarisen ohjeistamana. Arkkitehti Carolus Lindbergin laatima kaava valmistui vuonna 1922. Ennen kaavan lopullista vahvistamista kaupungin johto halusi tehdä siihen vielä muutoksia. Kaupunki halusi oman urheilustadionin. 1920-luvun alussa rakennettu Lahden stadion sai kaupunkikuvallisesti painokkaan aseman.

Vuonna 1931 Otto-Iivari Meurman laati uuden asemakaavan Fellmanin pellolle. Hän oli aikanaan suomalaisen asema-kaavoituksen suunnannäyttäjä. Meurman loi alueelle avarat ja funktionalistiset asuinkorttelit. Lama esti kaavan toteutumisen paitsi Harjukadun ja Kariniemenkadun osalta. Alueen julkisista rakennuksista ainoastaan vuonna 1939 valmistunut linja-autoasema on funkis-tyylinen. Sen oli suunnitellut kaupunginarkkitehti Kaarlo Könönen.

Kaarlo Könösen 1940-luvun alussa laatiman kaavan myötä alueen korttelit ja talot pienenivät. Teollisuusalue jäi kaavassa peltoaukean taakse ja Vesijärven tuntumaan jätettiin viheralueita. Alueelle haluttiin kouluja, sivistyslaitoksia ja keskussairaala. Aluetta halkova entinen Hevosmiehenkatu, nykyinen Hollolankatu oli syntynyt läntisen liikenteen tarpeisiin.

Sotien ja siirtokarjalaisten tulon aiheuttama voimakas rakennuskausi johtivat alueen rakentamiseen. Suunnittelusta vastasivat lahtelaiset ja viipurilaistaustaiset arkkitehdit. Alueen kaavoittamiseen ja rakentamiseen liittyneet vaiheet olivat raskaita, toisinaan jopa farssimaisia, sillä maanhankintalain nojalla rakentamisen painopiste oli omakotirakentamisessa ja sopivista rakennustarvikkeista oli jatkuva pula. On kiinnostavaa, että Lahden arvokkaimpana laajennusalueena aina 1800-luvun lopulta saakka pidetty Fellmanin pelto säilyi rakentamattomana 1940-luvulle asti. Sodan jälkeen se rakentui pakon edessä ja sangen nopeasti. Karjalaisten aktiivisuuden tuloksena alueelle syntyi Pikku-Viipuri, jossa on kaikki pienen kaupungin tärkeät ja tarpeelliset elementit.

Pikku-Viipurin teollisuus- ja liikerakennukset

Pikku-Viipurissa sijaitseva teollisuuskortteli rakennettiin jo sota-aikana. Viipurista Lahteen oli siirtynyt lukuisia yrityksiä ja teollisia yrityksiä, kuten M.A. Wilskan mallasjauhotehdas, Leipomo-tuote ja Nelo. Ne rakennuttivat alueelle toimitilansa. Loput alueesta jäivät rakentamatta aina vuosikymmenen lopulle asti. Viipurilainen Keskinäinen Vakuutusyhtiö Suoja rakennutti alueelle liike- ja asuinrakennus "Suojanlinnan" vuonna 1947. Rakennus oli Viipurista tulleen arkkitehti Jalmari Lankisen käsialaa. Seuraavaksi alueelle valmistui Viipurista Lahteen siirtyneen Diakonissalaitoksen toimitalo vuonna 1950.

Lahden konserttitalo

Lahteen saapuneiden viipurilaisten yksityishenkilöiden ja karjalaisyhteisöjen voimannäyttö oli Lahden konserttitalo. Vuonna 1954 valmistunut konserttitalo on Suomen toiseksi vanhin. Vuonna 1952 valmistunut Turun konserttitalo muistuttaa suuresti Ragnar Ypyän Viipuriin jo ennen sotia suunnittelemaa, mutta toteuttamattomaksi jäänyttä hanketta. Arkkitehtien Heikki ja Kaija Sirenin piirtämästä Lahden konserttitalosta tuli monitoimitalo, jossa alkuaikoina sijaitsivat myös muun muassa Viipurin musiikkiopisto, tavaratalo, hotelli, ravintola ja elokuvateatteri Ritz. Konserttisalia käytettiin jopa nyrkkeilysalina.

 Pikku-Viipurin koulurakennukset

 Viipurin musiikkiopiston lisäksi useita muitakin oppilaitoksia kuten Viipurin ammattikoulu ja Viipurin kauppaoppilaitos siirtyi Lahteen. Olli ja Eija Saijonmaan suunnittelemat koulurakennukset valmistuivat Fellmanin pellolle vuosina 1953-1956. Alueelle rakennettiin koulujen yhteiset tilat kuten juhlasali ja kirjasto. Koulurakennusten kokonaisuuteen kuuluivat koulujen yhteiset tilat, kuten juhlasali ja kirjasto sekä Lahden vanhin yleinen uimahalli. Kaupunkikuvallisesti koulurakennukset muodostavat taustan väljästi rakennetulle alueelle. Hakatorneina tunnetut korkeat asuinkerrostalot nousivat sinne vuosina 1951-1956.

Lahden urheilutalo

Vuonna 1956 valmistunut Lahden urheilutalo oli aikanaan lahtelaisen urheiluväen ja kaupunkilaisten yhteinen unelma. Urheilutaloon liittyy paljon vertauskuvallista merkitystä. Se on nuorekkaan ja urheilullisen Lahden omakuva pienoiskoossa. 1940-luvun lopulla keskustassa sijainneelle ns. Reunan palstalle aiottu rakennus päätettiin rakentaa vasta viime hetkellä entiselle Fellmannin pellolle. Talon rakentamista varten perustettiin Lahden urheilutalosäätiö, johon kuului yhteensä 24 yhdistystä. Niistä monet olivat karjalaisperäisiä yhteisöjä. Lahden urheilutalon rakentaminen oli aikanaan mahdollista lahtelaisilta suurkeräyksellä kootun tuoton turvin. Urheilutalo on kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokas, kuten muutkin Pikku-Viipurin rakennukset.

Lahden Pyhän Kolminaisuuden kirkko

Lahteen siirtyi karjalaista siirtoväkeä laajalta alueelta luovutettua Karjalaa. Ortodoksiseurakunnat, Viipurin Kristuksen kirkastumisen kirkon ja Profeetta Eliaan kirkon seurakunta, siirtyivät virallisesti Lahteen vuonna 1945.

Vuonna 1956 käyttöön vihitty Lahden Pyhän Kolminaisuuden kirkko on Suomessa verraten harvinainen rakennustyyppi, sillä jälleenrakennusaikana rakennetut ortodoksikirkot olivat ensimmäiset lajissaan itsenäisessä Suomessa, ja niiden arkkitehtuuriperinne oli katkennut. Kirkkojen tyylistä käytiin aikanaan julkista keskustelua, johon osallistuivat muiden muassa Teknillisen korkeakoulun asemakaava-opin professori Otto-Iivari Meurman ja Helsingin yliopiston taidehistorian professori Lars Pettersson. Lahden kirkkoon on otettu vaikutteita erityisesti Viipurin Pyhän Eliaan kirkosta. Venäläinen klassismi, jota kirkko tyylillisesti edustaa, kehittyi länsimielisessä Pietarissa 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa. Klassismin perinne vaikutti suomalaisessa rakentamisessa erityisesti 1920-luvulla. Sen jälkeen perinne katkesi, mutta ilmaantui sitten 1950-luvun ortodoksikirkkoihin. Myös Lahden Pyhän Kolminaisuuden kirkko toistaa tyylisuunnan piirteitä. Myös jälleenrakennustoimikunta vaikutti vahvasti Pyhän Kolminaisuuden kirkon arkkitehtuuriin. Toimikunnan johdolla laadittiin tyyppipiirustukset 13 ortodoksikirkkoa varten, ja niiden pohjalta kirkot lopullisesti toteutettiin.

Lahden ortodoksikirkon suunnittelusta vastasi arkkitehti Toivo Paatela. Kirkkoon on sijoitettu luovutetun Karjalan ortodoksisten kirkkojen esineistöä.