Luentotiivistelmät

ANTTI SALOKANNEL: KUVATAITEEN LAHTI 25.10.2005

Lahdella ei ole omaa taidemuseorakennusta. Kaupungissa kuvataiteella on jo vuosikymmenien mittaiset perinteet. Lahdessa on järjestetty lukuisia kansainvälisesti huomattavia taidetapahtumia ja Suomessa kaupungilla on vakiintunut kuvataidekaupungin maine. Kuvataiteilija ja graafikko Antti Salokannel kertoo esitelmässään lahtelaisen kuvataide-elämän käännekohdista, eräänlaisista "highlighteista ja spotlighteista", joita hän on ollut myös itse syntyperäisenä lahtelaisena todistamassa.

Veistosten kaupunki

Salokannel muistaa jo kouluvuosiltaan, miten Lahtea mainostettiin erityisenä veistosten kaupunkina. Kaupunginjohtajat Olavi Kajala ja Teemu Hiltunen olivat aktiivisia hankkiessaan julkisia patsaita viihtyisämmän kaupunkiympäristön nimissä. Veistosten kaupunki -maine on sittemmin säilynyt vahvana, vaikka veistoksia ei ole juuri 1970 -luvun jälkeen lahjoitettu tai tilattu kaupunkiin. Poikkeuksia ovat Matti Koskelan Teemu Hiltusen elämäntyötä kuvaava "Paragrafi"-niminen teos vuodelta 2002 Lahden kansantalon edessä ja Fellmanin pellolla oleva Erkki Kannoston "Punavanki"-muistomerkki vuodelta 1978. Myös Olavi Lanun mukaan nimetty puisto käsittää huomattavan veistoskokoelman. "Lanu-puisto" sijaitsee Lahden sataman läheisyydessä. Suuri osuus puiston syntyyn on ollut anteliaalla taiteilijalla itsellään.

Koskelan ja Lanun lisäksi muita lahtelaisia merkittäviä kuvanveistäjiä ovat Mauno Hartman ja nuoremmasta ikäluokasta uuden eduskuntatalon taideteoskilpailussa ehdotuksellaan "Oma maa mansikka" voittanut Jukka Lehtinen.

Taidejärjestöjen merkitys

Lahden taideyhdistys perustettiin vuonna 1935 erityisesti kuvataiteiden harrastelijoille. Yhdistyksen toimintaan ei alkuvaiheessa liittynyt ammatillisia tavoitteita. Lahden kuvaamataiteilijoiden kerho perustettiin ammattilaisille vuonna 1947. Kerhon seuraajaksi tuli Lahden taiteilijaseura ry. Vuonna 1947 järjestettiin Lahden messujen ensimmäinen näyttely Lahden lyseolla. Tuossa vaiheessa ei kaupungilla ollut vielä omaa taidemuseota.

1940 -50 lukujen vaihde oli merkittävä ajanjakso lahtelaisen taide-elämän kannalta. Tuohon ajankohtaan sijoittuvat Lahden kuvaamataiteilijoiden kerhon juhlanäyttely ja taidehallin vihkiminen. Näyttelyyn osallistuivat mm. Uuno Alanko, Aarre Heinonen, Olavi Haarala, Jorma Karden, Heikki Nieminen, Johannes Virtanen ja Pentti Melanen.

Vuonna 1954 Lahden kuvaamataiteilijoiden kerhosta muodostettiin Lahden taiteilijaseura ry. Seuran ensimmäinen näyttely pidettiin vasta valmistuneessa taidehallissa vielä samana vuonna.

Vuonna 1955 pidetyn Lahden 50-vuotisjuhlaviikon aikana toteutetun näyttelyn juryssa olivat mukana filosofian maisteri Einari J. Vehmas ja kuvanveistäjä Aimo Tukiainen. Noihin aikoihin taidekriitikko Vehmas oli tärkeä vaikuttaja suomalaisessa taide-elämässä. Lahden taiteilijaseuran tavoitteet olivat tässä vaiheessa selvästi jo ammatilliset. Järjestettiin koulutustilaisuuksia, esimerkiksi elävän mallin piirustuksen kurssi sekä esitelmiä ja filmiesityksiä. Rima oli asetettu aikaisempaa korkeammalle.

Lahti tunnetaan yhä taiteen kesätapahtumistaan. Ensimmäinen suomalainen kesänäyttely järjestettiin juuri Lahdessa vuonna 1960. Tapahtuman järjestäjinä olivat Lahden taiteilijaseura, Suomen kuvataideakatemia ja Suomen Kuvanveistäjäliitto. Lahden taiteilijaseuran jäsenet pystyivät hyödyntämään tärkeitä yhdyssiteitä valtakunnallisesti keskeisiin vaikuttajiin.

Näyttely pidettiin Kariniemen mäellä. Myös nuori Antti Salokannel oli katsomassa näyttelyä äitinsä kanssa ja vaikuttui. Näyttelyyn oli saatu ajan uusinta tekniikkaa, esimerkiksi magnetofoni, jonka kautta eri kielille nauhoitettuja esittelyjä saattoivat kuunnella myös ulkomaiset kävijät. Omakohtaisena muistona Salokannel mainitsee näyttelyyn talkootyönä pystytetyt seinäkkeet, jotka näyttivät pienen pojan silmin "käpristyneiltä". Maalaukset tehtiin yhä - kenties jälleenrakennuskauden perintönä - kovalevylle.

Suomen kuvataiteen perusteoksia laatinut FT Sakari Saarikivi ylisti kesänäyttelyä avajaistilaisuudessa. Esillä oli muiden muassa Laila Pullisen, Sam Vannin, Jaakko Sieväsen ja Kimmo Kaivannon töitä. Taidelehdessä oli innostunut artikkeli tapahtumasta, jonka taiteelliset tavoitteet oli asetettu korkealle. Kariniemen näyttelyä jatkettiin vielä kaksi seuraavaa vuotta, jonka jälkeen kesänäyttelytoimintaan tuli pitkä tauko.

Talli ja puisto - Mukkulan kesänäyttelytoiminta viriää

Mukkulan tallin löysi alun perin uusien kesänäyttelyiden paikaksi lahtelainen taiteilija Kaija Ikävalko. Hän oli 1960 -luvun lopulla Tukholmassa käydessään nähnyt vanhan maitokaupan, jonne taiteilijat olivat asettaneet töitään esille. Mukkulan kartano oli siirtynyt 1960 -luvun alussa Lahden kaupungin omistukseen. Lahden taiteilijaseura anoi paikkaa kesänäyttelykäyttöön ja saikin. Tuolloin ränsistyneessä tilassa ollut paikka kunnostettiin ja siitä saatiin aikaiseksi ehyt näyttelytila. Antti Salokannel muistaa olleensa kunnostamassa näyttelytilaa nuorukaisena taideopiskelijana jo seuraavana vuonna. Talli ja puisto -tapahtuma järjestettiin seuraavana viitenä kesänä peräkkäin. Veistokset levittäytyivät puistoon ja pellolle. Esimerkiksi professori Mauno Hartmanin töitä oli jo tuolloin esillä.

Myös performanssit, "happeningit" olivat suosittu taiteen esittämisen muoto. Olavi Lanun happening ajoittui samaan aikaan kansainvälisen kirjailijakokouksen kanssa. Mukkulan koululla järjestettiin italialaisen taiteilijan Gaetano Pescen esitys. Taiteilija itse istui alasti kateederilla ja hänestä alkoi valua punaista lateksia. Ihmiset nousivat juhlakengissään tuoleille. Kuvanveistäjä Olavi Lanu alkoi kerätä lateksia suuriin sammioihin. Lateksi vietiin Heinlammille ja kaadettiin hiekkakuopan reunalta alas. Happening oli vaikuttava, joskaan lateksin ympäristöystävällisyyttä ei tuolloin sen kummemmin ajateltu.

Kesänäyttelyiden taiteilijoista on jäänyt mieleen erityisesti Mauri Faven, Laila Pullinen, ruotsalainen K.G. Nilsson ja unkarilaisamerikkalainen Zoltan Popovitz. Kesänäyttelyt olivat alusta alkaen myös kansainvälisiä.

Taiteen vuosikymmenet - kohti Taidepanimoa?

Taiteen osalta 1950 -luku oli Suomessa vielä suhteellisen pysähtynyttä aikaa. Vasta seuraavalla vuosikymmenellä avautuivat ikkunat Eurooppaan ja muuhun maailmaan. 1960 -luvun alussa järjestettiin ensimmäinen ARS -näyttely. Lahden taiteilijaseuran jäsenmäärä kasvoi voimakkaasti ja nuoret taiteilijat toivat mukanaan erilaisia vaikutteita Suomeen.

Vuonna 1971 perustettiin Lahteen taidekoulu. Koulussa oli alun perin sekä vapaan taiteen että taideteollisuuden osasto. Ne olivat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Lahden taidekoulun alkuvaiheissa osa opetuksesta oli kaikille siis yhteistä. Myöhemmin osastot eriytyivät omikseen omistuspohjan muutosten vuoksi. Lahden ammattikorkeakoululla on nykyisin omat osastonsa. Merkityksellisenä ja kaukonäköisenä Salokannel näkee Lahden taidekoulun kaikille yhteisen vapaan taiteen opetuksen.

Taide-elämän kehityksestä kertovat myös ensimmäinen kuuden ateljeen talo, joka valmistui kevätkadulle vuonna 1972 sekä sen yhteyteen viritetty Lahti Art toiminta. Sen mahdollisti Lahden taiteilijatalosäätiö, joka perustettiin kaupungin ja valtion tuen turvin

Vuonna 1974 perustettiin Lahteen Taidelainaamo. Sen toiminta mahdollistui monien taiteilijoiden ja kirjastojen, mm. aktiivisen kulttuuritoimijan Kaija Halmeen myötätuella.

Lahtelaisen taide-elämän kannalta merkittävä hanke on ollut entisen Mallasjuoma Oy:n tiloihin perustettu Taidepanimo. Sen kantavana ajatuksena on koota saman katon alle eri taiteiden ammattilaiset ja harrastajat. Uuden vuosituhannen taiteiden tyyssija, taiteiden kiehtova risteämä, näkyy enteellisesti myös Risto Leppäsen vuonna 1958 maalaamassa teoksessa. Malskin punatiiliset piippu ja korttelinäkymä avautuivat myös viisikymmenlukulaisten lahtelaistaiteilijoiden ateljeehuoneistojen ikkunoista.