Ikihyvä Päijät-Häme 2002-2011

 

TIEDOTE 3.1.2011
Ikääntyvien ryhmätoiminnasta hyviä kokemuksia Päijät-Hämeessä

Päijät-Hämeeseen rakennetaan julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyöhön perustuvaa toimintamallia ikääntyvien fyysisen ja sosiaalisen toimintakyvyn tukemiseen. Ensimmäiset uutta toimintamallia soveltaneet ryhmät toteutettiin keväällä 2010. Ikääntyneiden ja ohjaajien palaute toiminnasta on ollut rohkaisevaa. Osallistujat kokevat ryhmän iloa tuottavana ja keskustelevana. Tapaamisia odotettiin ja ilmapiiri on koettu kuuntelevana ja ryhmätoiminta piristävänä. Positiivinen palaute viittaa siihen, että moniulotteisella ja tavoitteellisella ryhmätoiminnalla voidaan vaikuttaa ikäihmisten hyvinvointiin laaja-alaisesti. Pitkäaikaisvaikutuksista saadaan tietoa vuoden kuluttua.

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyöhön perustuva ryhmätoimintamalli on osa Ikihyvä Päijät-Häme -hanketta (2002–2012), ja sitä on vuodesta 2009 alkaen kokeiltu menestyksellisesti Lahdessa, Pukkilassa ja Sysmässä. Nyt kokeilu laajenee Myrskylään ja Hartolaan.

Henkilöt, joilla on riski menettää toimintakykynsä, ohjataan terveyskeskuksen vastaanotolta kolmannelle sektorille toimintakykyä ylläpitäviin ja edistäviin ryhmiin. Kolmannella sektorilla tapahtuva ryhmätoiminta koostuu voima- ja tasapainoharjoittelusta sekä tavoitteellisesta keskusteluosiosta, jossa käydään läpi sosiaalisiin suhteisiin, ravitsemukseen ja liikuntaan liittyviä kysymyksiä. Kolmannen sektorin ja terveyskeskusten henkilökunta saa mahdollisuuden lisätä ikääntyvien toimintakyvyn arviointiin ja tukemiseen liittyvää osaamista ja systematisoida toimintakyvyn kirjaamista.

Uuden toimintamallin kokeiluvaiheeseen tulee suunnitelmien mukaan osallistumaan noin 300 yli 70-vuotiasta päijäthämäläistä. Puolet heistä osallistuu toimintakykyä ylläpitävään ryhmätoimintaan. Toinen puoli taas saa pelkästään toimintakyvyn ylläpitämiseen ja edistämiseen liittyvää tietoa. Toimintakyvyn muutoksia ja ryhmätoiminnan vaikutuksia tutkitaan vuoteen 2012 saakka. Yksilötasolla tavoitteena on parantaa fyysistä suorituskykyä, ravitsemusta ja vahvistaa sosiaalista verkostoa sekä torjua yksinäisyyttä. Hankkeen ajan ryhmiin osallistuminen on maksutonta Harjulan Setlementissä, Diakonialaitoksella, Hyvinvointikeskus Onnissa ja Sysmän Palvelutalolla. Viimeiset ryhmät toteutetaan kevään 2011 aikana.

Lisätietoja:

Suunnittelija Anu Ritsilä
Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Lahti
p. 050 588 0713, etunimi.sukunimi@helsinki.fi

Erikoistutkija Heikki Heinonen
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki,
p. 020 610 8921, etunimi.sukunimi@thl.fi

Koti- ja asumispalveluiden päällikkö Katri Tainio
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä, Sysmä & Hartola
p. 044 440 6563, etunimi.sukunimi@phsotey.fi

Terveyspalvelujen johtaja Risto Raivio
Lahden kaupunki
p. 050 559 7866, etunimi.sukunimi@lahti.fi

1.9.2008 alkaen EAKR-rahoituksen Ikihyvä-hankkeelle on myöntänyt Päijät-Hämeen liitto.

 Kehittämishankkeen blogi: http://blogs.helsinki.fi/ikihyvablogi/

 

 

Helsingin yliopistoVipuvoimaa EUEuroopan Unioni Euroopan aluekehitysrahasto