--
Pertti Pohjolainen
Ikääntymisen myötä elimistö rapistuu ja toimintakyky huononee. Nämä muutokset johtavat usein siihen, että suoriutuminen arkipäivän askareista vaikeutuu ja joudutaan turvautumaan sosiaali- ja terveyspalveluihin. Iän karttuessa ilmaantuvat toimintojen muutokset eivät kuitenkaan aina johdu vanhenemisesta, vaan taustalla saattaa olla toimintojen käytön puute. On arveltu, että jopa puolet toimintakyvyn huononemisesta johtuu liikunnan vähäisyydestä.
Tässä esityksessä pohditaan aluksi toimintakyvyn käsitettä ja sen mittaamista erityisesti vanhojen ihmisten keskuudessa. Seuraavaksi tarkastellaan liikuntaohjelmien vaikutusta ikääntyneiden toimintakykyyn ja lopuksi käydään läpi Iästä 55-projektin keskeisimpiä tuloksia.
Toimintakyky vanhuudessa
Toimintakyvyn käsite voidaan määritellä monelle eri tavalla. Kapeassa merkityksessä toimintakyvyllä tarkoitetaan eri elimien ja elinjärjestelmien tai jopa solun toimintakykyä. Kun taas laajimmillaan toimintakyky ymmärretään koko elimistön fyysisenä, psyykkisenä ja sosiaalisena toimintana, joka tapahtuu tietyssä elinympäristössä. Lisäksi toimintakyky voidaan ymmärtää yleisenä toimintakykynä tai toimintakykynä suhteessa johonkin (esimerkiksi henkilön kykynä selviytyä päivittäisistä askareistaan). Koska vanhenemisen yleensä ajatellaan heikentävän toimintakykyä, niin sitä voidaan tarkastella myös toiminnanvajauden kautta. Silloin toiminnanvajaus määritellään vaikeudeksi selviytyä sosiaalista rooleista ja arkipäivän askareista fyysisen tai psyykkisen syyn takia. Usein toimintakykytutkimuksien teoreettisena perustana ovat olleet mallit, joissa toiminnanvajaus on nähty sairaudesta tai vammasta johtuvana yksilön ominaisuutena. Riklin ja Jonesin (1999) esittämässä mallissa lähtökohtana on yhteys fysiologisten parametrien, elimistön perustoimintojen ja päivittäisten toimintojen välillä. Arkiaskareista selviytymiseen tarvitaan tiettyjä perustoimintoja (kävely, portaiden nousu, tuolilta nousu jne.), jotka taas puolestaan vaativat riittävää fysiologista kapasiteettia (lihasvoima, kestävyys, nopeus, notkeus ja tasapaino).
Huolimatta siitä, että liikuntaharrastus on vanhusväestön keskuudessa viime vuosikymmeninä lisääntynyt, ja varsin monet ikäihmiset osallistuvat erilaisiin liikuntatilaisuuksiin ja kuntoilutapahtumiin, niin 60 vuotta täyttäneestä väestöstä korkeintaan yksi kolmasosa harrastaa riittävästi liikuntaa. Tällöin liikunnalla tarkoitetaan ns. terveysliikuntaa eli vähintään kolme kertaa 30 minuuttia viikossa tapahtuvaa reipasta liikuntaharjoittelua. Tärkeimmät liikuntaharrastusta estävät syyt ovat huono terveys ja kiinnostuksen puute. Lisäksi suuri määrä iäkkäistä ihmisistä katsoo jo harrastavansa riittävästi liikuntaa, joten heidän ei enää omasta mielestään tarvitse lisätä liikuntaharrastustaan. Eniten iäkkäiden ihmisten toimintakykyä tai joitakin sen osa-alueita on pystytty parantamaan kestävyystyyppisillä ja lihasvoimaan vaikuttavilla harjoitusohjelmilla. Sen sijaan nivelten liikkuvuuteen, notkeuteen, tasapainoon tai reaktioaikaan vaikuttavien ohjelmien osalta tulokset ovat olleet ristiriitaisia.
Iästä 55-projekti
Iästä 55-projektin tavoitteena oli
selvittää, miten ohjattu liikuntatoiminta vaikuttaa toimintakykyyn
väestötasolla. Tätä varten tutkittava joukko jaettiin keväällä 2002 tehtyjen
alkumittausten jälkeen kahteen ryhmään, joista toinen osallistui ohjattuihin
liikuntatilaisuuksiin. Toinen ryhmä oli vertailuryhmä. Tutkimuksen perusjoukon
muodostivat Hämeenkyrön ja Viljakkalan 55-69-vuotiaat
asukkaat. Heistä otettiin 780 henkilön otos, joka jaettiin sukupuolittain ja
ikäryhmittäin (55-59-, 60-64- ja 65-69-vuotiaat) kuuteen ryhmään. Nuorin
ikäryhmä oli syntynyt 1943-47, keskimmäinen 1938-42 ja vanhin 1933-37.
Ensimmäisessä tutkimusvaiheessa keväällä 2002 toimintakykymittauksiin
osallistui 562 henkilöä eli
osallistumisprosentti oli 72. Alkumittauksien jälkeen tutkittava joukko
jaettiin satunnaisesti liikuntaryhmään (n=259) ja vertailuryhmään (n=303). Loppumittauksiin osallistui liikuntaryhmästä 64 % ja
vertailuryhmästä 67 %.
Toimintakykyä arvioitiin
lihasvoimamittauksilla, notkeus- ja tasapainotesteillä sekä kuuden minuutin
kävelytestillä. Lisäksi mitattiin keuhkotoimintoja ja reaktioaikoja.
Liikuntaohjelman jälkeen tehdyt mittaukset osoittivat, että selvimmät muutokset
ilmenivät lihasvoimamittauksissa, notkeustestissä, hengitystoiminnoissa ja
kävelytestissä.
Johtopäätökset
Liikuntaohjelmien
vaikutus näkyy selvimmin lihasvoimassa ja kestävyyssuorituksissa. Ohjelmia
toteutettaessa on erityisesti kiinnitettävä huomiota osanottajien asenteisiin
ja motivaatioon. Asuinympäristö ja muut liikuntaharrastukseen vaikuttavat
tekijät on otettava huomioon liikuntaohjelmia suunniteltaessa. Ohjelmien pitää
olla riittävän pitkäkestoisia ja intensiivisiä, jotta päästään terveyden ja
toimintakyvyn kannalta merkittäviin tuloksiin.
--
Turvallisuudentunne
on elämääntyytyväisyyden tärkein selittävä tekijä iäkkäillä päijathämäläisillä
Heinonen H.1,
Absetz P.
1, Mäkelä T.2,Valve
R.2 ,
Uutela A1 and Aro AR1 Kansanterveyslaitos
Tutkimuksen
tarkoitus:
Tarkoituksena oli tutkia iäkkäiden elämäntyytyväisyyttä selittäviä tekijöitä
Menetelmä:
Tutkimus perustuu Ikihyvä Päijät-Häme hankkeen kohorttitutkimuksen alkukartoitusaineistoon, joka . Aineistona on edustava otos 1926-30 (n= 786) syntyneitä 14 kunnan alueella asuvia päijäthämäläisiä. Elämäntyytyväisyyttä mitattiin yhdellä osiolla. Selittävinä tekijöinä mitattiin koettua terveyttä, toimintakykyä (päivittäisistä toimista suoriutuminen), sosiaalista tukea ja taloudellista hyvinvointia (koettu tulojen riittävyys) ja koettua turvallisuuden tunnetta. Taustamuuttujat olivat koulutus (koulutusvuodet), siviilisääty ja tulotaso.
Selittävien tekijöiden vaikutusta elämän tyytyväisyyteen tutkittiin hierarkisella reggressioanalyysillä, erikseen miehille ja naisille.
Tulokset:
Tärkeimmäksi elämäntyytyväisyyden selittäjistä osoittautui koettu turvallisuuden tunne, seuraavaksi tärkein oli koettu terveys. Nämä olivat samat kummallekin sukupuolelle. Miehille tehdyssä mallissa sosiaalinen tuki osoittautui merkitseväksi tekijäksi edellä olevien lisäksi. Naisilla vuorostaan taloudellinen tilanne osoittautui merkitseväksi tekijäksi.
Eniten pelkoa turvallisuuden tunteen menettämisestä aiheuttivat "muistin heikkeneminen", "laitokseen joutuminen" ja "tuleminen riippuvaiseksi muista".
Johtopäätökset:
Turvallisuudentunteen voimakas vaikutus koettuun elämän tyytyväisyyteen
ja elämän hallintaa mittaavien osioiden tärkeys turvallisuudentunteen kannalta
vahvisti aiempien tutkimusten päätelmiä itsenäisen selviytymisen tukemisen
tärkeyttä ikääntyneiden parissa.
--
Itse arvioidun taloudellisen aseman ja rahojen
riittävyyden yhteydet hyvään koettuun terveyteen eri asuinalueilla
Päijät-Hämeen ikääntyvillä
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan itse arvioidun hyvän koetun terveyden yhteyttä useisiin sosiodemografisiin ja sosioekonomisen aseman mittareihin kolmessa ikäkohortissa (1926-30, 1936-40 ja 1946-50 syntyneet) kolmella asuinalueella (urbaani, kehyskunnat ja reuna-alue) Päijät-Hämeessä. Mukana olivat sosiodemografisista tekijöistä ikäryhmä, sukupuoli ja siviilisääty. Sosioekonomisia tekijöitä olivat peruskoulutus, asumismuoto (vuokra-, omistusasunto), asumistaso (omakoti-, rivi-, pari- , kerrostalo), taloudellinen asema itsearvioituna, rahojen riittävyys sekä tulot kulutusyksikköä kohti. Itse arvioidun taloudellisen aseman ja rahojen riittävyyden yhteydestä koettuun terveyteen on vain vähän tutkimustietoa.
Vakioimattomat tulokset sosioekonomisen aseman eri mittareiden ja koetun terveyden välisestä positiivisesta yhteydestä olivat selkeästi havaittavissa kaupunkiympäristössä ja kehyskunnissa, mutta melko hyvin myös reuna-alueiden maaseutukunnissa. Sosioekonomisten ja sosiodemografisten tekijöiden vakioinnin jälkeen itse arvioitu hyvä taloudellinen asema ja rahojen riittävyys nousivat tärkeimmiksi hyvään koettuun terveyteen yhteydessä oleviksi tekijöiksi. Tämä tuli esiin selvästi etenkin urbaanissa asuinympäristössä ja kehyskunnissa. Yhteys ilmeni kaupunkialueen kaikissa ikäryhmissä sekä etenkin kehyskuntien vanhimmassa ikäryhmässä. Reuna-alueella vain rahojen riittävyyden ja hyvän koetun terveyden välinen yhteys havaittiin ainoastaan nuorimmassa ikäryhmässä. Tulokset tukevat tietoja, joiden mukaan itse arvioitu taloudellinen asema ja rahojen riittävyys ovat vahvemmin yhteydessä hyvään koettuun terveyteen kuin mitatut tulot. Yhteenvetona voi todeta, että hyvän taloudellisen tilanteen ja hyvän koetun terveyden välillä on vahva yhteys ikääntyvillä etenkin urbaanissa ympäristössä ja kaupunkien läheisellä maaseudulla.
--
Antti Karisto, Helsingin yliopisto, yhteiskuntapolitiikan laitos
Riikka Konttinen, Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia
Kotiruokaa, kotikatua, kaukomatkailua. Tutkimus ikääntyvien elämäntyyleistä perustuu vuonna 2002 aloitettuun Ikihyvä Päijät-Häme -tutkimus ja kehittämishankkeeseen. Kohteena on noin 2800 päijäthämäläistä, jotka ovat syntyneet vuosina 1926–30, 1936–40 ja 1946–50. Tutkimuksessa kuvataan vastaajien elämäntyylejä ja asennoitumistapoja.
Tutkimus pyrkii muistuttamaan siitä, että väestön vanhenemista koskeva keskustelu on usein tuskastuttavan yksipuolista. Suurin osa eläkeikäisistä ei ole hoitoa tarvitsevia vanhuksia, vaan pikemminkin kolmannessa iässä olevia yksilöitä, jotka ovat monin tavoin kiinni ajassa ja mukana yhteisöllisessä elämässä. Vanheneva väestö ei ole yhdestä puusta veistetty, vaan sen elämäntyylien kirjo on lavea.
Tutkimuksen pääasiallisena aineistona ovat
Ikihyvä-kyselyjen tuottamat avovastaukset, ja siinä yhdistyy laadullinen ja
määrällinen tutkimustapa. Vastaajat ovat omin sanoin kertoneet esimerkiksi
siitä, ketä iäkästä henkilöä he ihailevat, mikä kirja on tehnyt heihin
vaikutuksen, missä he ovat matkustaneet, mikä on heidän lempiruokansa ja mitkä
ovat olleet heidän elämänsä merkittävimpiä käännekohtia. Aineiston avulla on ollut
mahdollista tarkastella myös vastaajien lempipaikkoja ja harrastuksia sekä
kokemuksia palveluista ja ikääntymiseen liittyvistä eduista ja haitoista.
Kahteenkymmeneen avokysymykseen saatiin yhteensä yli 30 000 vastausta, mikä
teki mahdolliseksi laadullisen analyysin lisäksi myös elämäntyylipiirteiden ja
asennoitumistapojen määrällisen vertailun. Tutkimuksessa lähdettiin liikkeelle
siitä, mitä avovastaukset tutkittavasta asiasta kertovat. Tämän jälkeen
elämäntyylipiirteiden yleisyyttä tarkasteltiin ensisijaisesti iän ja
sukupuolen, mutta myös erilaisten taloudellisten, sosiaalisten ja
terveydellisten pääomien mukaan. Lopuksi havainnot pyrittiin palauttamaan
laadulliselle tutkimukselle tyypilliseen ymmärtävään tulkintaan.
Yksi tutkimuksen keskeisistä tuloksista on terveyden ja siihen liittyvän ”energiapääoman” tärkeys elämäntyylien toteuttamiselle. Terveys koetaan elämäntyylin jatkuvuuden ehdoksi. Esimerkiksi ihmisten kertoessa tulevaisuuden toiveistaan ja peloistaan terveys on hyvinvointitekijä ylitse muiden. Terveenä pysyminen on yksi yleisimmistä vastauksista kysyttäessä mikä olisi parasta mitä lähivuosina voisi tapahtua. Niin ikään pahin kuviteltu tapahtuma lähitulevaisuudessa liittyy hyvin usein terveyden heikkenemiseen tai tulemiseen riippuvaiseksi muiden avusta. Eläkeikään liittyvät unelmat sen sijaan eivät ankkuroidu yhtä voimakkaasti terveyden mahdollistamaan elämään, vaan niissä korostuivat maisemanvaihdoksiin, matkusteluun ja vapaa-aikaan liittyvät haaveet.
--
Opinnäytetyöni tutkimuskohteena ovat ikääntyvien ihmisten tulevaisuudennäkymät. Tutkimusaineistona ovat Ikihyvä-tutkimuksen kolmen avokysymyksen vastaukset, jotka kartoittivat lähitulevaisuuden pelkoja, toiveita ja unelmia. Ymmärrän nämä vastaukset tulevaisuutta koskeviksi tunnetiloiksi, merkityksellisiksi koetuiksi asioiksi tai mahdollisiksi suunnitelmiksi.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on monitieteisessä gerontologiassa. Pääpaino on kuitenkin sosiaaligerontologisissa yksilöteorioissa. Klassiset aktiivisuus-, irtaantumis- ja jatkuvuusteoriat toimivat tarkastelukehikkona vanhenemiseen suuntautumista ilmentäville toimintamalleille. Subjektiivisesti koettu hyvä vanheneminen ja sitä haavoittavat tekijät ohjaavat tarkasteluani. Haasteena on suuri määrä avovastauksia ja niiden käsittelymahdollisuudet.
Tutkimustuloksissa muodostuu kuva vanhenemisen ja vanhuuden kaksinaisuudesta. Oman terveyden menettäminen on kielteisin tulevaisuudennäkymä. Myös läheisen terveydentilan heikentyminen ja kuolema pelottavat vastaajia. Tulosten mukaan terveydentila on myös tärkein hyvää vanhenemista määrittävä tekijä. Läheisten terveys, ihmissuhteet, elämäntilanteen jatkuvuus ja elämästä nauttiminen kuuluvat ikääntyvien vastaajien toivottuun tulevaisuuteen. Sukupuolella, iällä ja tiettyyn ikäryhmään kuulumisella on yhteys tulevaisuuden hahmottumiseen. Myönteiset visiot, etenkin unelmat, edustavat mielikuvaa kolmannesta iästä. Kielteinen tulevaisuus näyttäytyy neljännen iän teoretisoinnin kaltaisena.
--
Terveys, elämäntapa
ja sosialisaatio: Tutkimus kolmen sukupolven elämäntavan muutoksesta
Hankkeessa tutkitaan terveyden, terveyskäyttäytymisen sekä terveyspalvelujen ja –tietämyksen välistä vuorovaikutusta kansalaisten arkielämän tasolla 1900-luvun Suomessa. Sitä analysoidaan
yksilöiden ja sukujen elämänkulkujen näkökulmasta, sekä elämänarkena, että ylisukupolvisena (biologisena ja sosiaalisena) jatkumona. Sukupolvina ovat samaan perheeseen kuuluneet,
”suuret ikäluokat” (synt. 1945-50), näiden vanhemmat ”pula-ajan lapset” (synt. 1915-30), sekä suurten ikäluokkien lapset ”sukupolvi x” (synt. 1965-80). Koska tutkimuksen kannalta alueelliset
taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset erot ovat merkittäviä, tutkimuskohteina ovat Päijät-Häme, Pohjois-Karjala ja Pohjanmaa.
Yksilöiden, perheiden ja sukujen elämänkulkujen analysoimisen lisäksi tutkimuksessa tullaan keskittymään niihin kohtaamisen kenttiin, joissa yksilöt ja perheet ovat kohdanneet virallisten ja
epävirallisten terveysinstituutioiden ja -organisaatioiden vaikutteet ja edustajat. Keskeisessä asemassa on myös media, erityisesti naistenlehdet. Tutkimuksen kannalta kiinnostavia
ovat taitekohdat, joissa ihmisten terveyskäyttäytyminen on syystä tai toisesta nopeasti muuttunut. Keskeisiä käsitteitä ovat “body capital”, inhimillinen ja materiaalinen pääoma, perhedynamiikka,
terveyden lukutaito, sosialisaatio ja enkulturaatio.
Poikkitieteellisessä tutkimuksessa käytetään demografian, talous- ja sosiaalihistorian, sosiologian ja informaatiotutkimuksen lähestymistapoja. Käytettäviä metodeja ovat teemahaastattelut, muisti-
tietoanalyysit, diskurssi- ja tilastoanalyysi.
Tutkimuspaikka: Helsingin yliopisto, Yhteiskuntahistorian laitos
Tutkimusryhmä:
Häkkinen, Antti dos. VTT
Leino-Kaukiainen, Pirkko dos. FT
Vuorinen, Heikki dos. LKT
Linnanmäki, Eila FL
Kauranen, Kaisa VTM
Korhonen, Martti FM
--
Yhteiskuntapolitiikan laitos
Helsingin yliopisto
Kaupungistuminen ja väestön vanheneminen ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat voimakkaasti suomalaiseen yhteiskuntaan. Suomalaisista joka viides asuu maaseudulla. Heistä peräti 20 % on täyttänyt 65 vuotta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten väestön vanheneminen ja maaseudun autioituminen ovat muuttaneet harvaan asuttua maaseutua, ja miten muutokset ovat vaikuttaneet ikääntyvien maaseudulla asuvien ihmisten elämään. Tutkimuksessa kartoitetaan, millaisia sosiaalisia, kulttuurisia ja yhteisöllisiä muutoksia maaseudulla on tapahtumassa. Tällaisia merkittäviä muutoksia voivat olla esimerkiksi naapuriavun väheneminen, turvattomuuden ja pelon tunteen lisääntyminen, sukulaisverkoston löyhtyminen ja yksinäisyyden lisääntyminen.
Tutkimus asettuu kylätutkimuksen, vanhenemisen tutkimuksen ja maaseutusosiologisen tutkimuksen leikkauspisteeseen. Tutkimus palvelee ensisijaisesti maaseutukuntia vanhuspoliittisten strategioiden suunnittelussa. Toisaalta tutkimus voi antaa äänen maaseutukylissä asuville ikääntyville ja tuoda julki siellä asuvien elämäntilannetta.
Tutkimuksessa etsitään vastauksia seuraaviin kysymyksiin:
Vastauksia haetaan ottamalla esimerkiksi yksi päijäthämäläinen maaseutukylä, joka sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä kuntakeskuksesta. Kylässä ei enää ole palveluita, lukuun ottamatta pientä kyläkoulua. Tutkimuksen pääasiallinen aineisto koostuu etnografisesta havaintoaineistosta ja haastattelumateriaalista. Tutkija on osallistunut kylän elämään osallistumalla kylässä järjestettäviin tapahtumiin ja tilaisuuksiin, ja jopa asunut kylässä. Haastatteluissa on kysytty ikääntyviltä kyläläisiltä heidän elämänhistoriastaan, suhteistaan kylään ja kyläläisiin, selviytymisestään arkielämästä, sukulaissuhteistaan ja tulevaisuudensuunnitelmistaan. Lisäksi hyödynnetään Ikihyvä Päijät-Häme -projektin tilastollista aineistoa, kunnan vanhuspoliittisia asiakirjoja, paikallislehtikirjoituksia ja seurakunnan asiakirjoja.
Monenkirjava aineisto tuottaa värikkään ja monisärmäisen kuvan maalaiskylästä ja sen ikääntyjistä. Mielenkiintoista on juuri se, kuinka erilaisia ikääntymiskokemuksia samassa sosiaalisessa ja paikallisessa yhteisössä, samassa maalaiskylässä voi olla. Yhden arkielämää maalla asuminen vaikeuttaa monin eri tavoin, kun taas toiselle maaseutu mahdollistaa sellaiset aktiviteetit, joita ei muualla olisi mahdollista toteuttaa.
--
Iiris Salomaa / Sirpa Kaunomäki / Anne Keronen ja Hanna Halme
Kohderyhmä: Lahtelaiset kotihoidon palveluiden piirissä olevat vanhukset.
Kokonaistavoitteena aktiivisen harjoittelun avulla tukea kotona pärjäämistä ja ennaltaehkäistä laitoshoitoon siirtymistä.
Osatavoitteina:
- tasapainon hallinnan ja erityisesti alaraajojen lihasvoimien lisääntyminen
- liikunta- ja toimintakyvyn säilyminen ja parantuminen
- kaatumistapaturmien ennaltaehkäisy
Toiminta:
1) Kotihoidon työntekijät seuloivat asiakkaistaan potentiaaliset ryhmäläiset tarkoitusta varten kehitetyn arviointilomakkeen avulla. Ryhmään suositeltaville pyydettiin lääkärin lähete.
2) Fysioterapeutin tekemällä kotikäynnillä asiakkaalle tehtiin Bergin tasapainotesti, istumasta seisomaan nousutesti 30 sek. aikana ja puristusvoimat mitattiin Jamarin mittarilla. Testejä täydennettiin ensimmäisellä ryhmäkerralla 10m kävelytestillä lentävällä lähdöllä sekä porrasaskelmalle nousutestillä (10 – 50 cm). Kotikäynnillä arvioitiin myös kodin turvallisuutta, apuvälinetarvetta ja keskusteltiin näön merkityksestä.
3) Harjoitteluryhmiin sopimattomille ohjattiin yksilöllisesti suunnitellut kotivoimisteluharjoitukset ja huolehdittiin kodin turvallisuus ja apuvälinetarpeet kuntoon yhteistyössä kotihoidon kanssa.
4) Ryhmäharjoittelun osallistuville järjestettiin kuljetus invataksilla harjoituspaikalle ja kotiin. Ryhmää ohjasi 2 fysioterapeuttia. Ryhmiin kuului 6-7 naista, jotka olivat 68-88 –vuotiaita. Ryhmät kokoontuivat kaksi kertaa viikossa 1,5 tuntia kerrallaan ja harjoitusjakso kesti 10 viikkoa. Kukin harjoituskerta sisälsi virittäytymisen/alkuverryttelyn tuolilla istuen (tilanteeseen sisällytettiin usein tietoiskuja ja keskustelua), tasapainoharjoitukset nojapuiden ääressä, alaraajojen lihasvoimaharjoitteet ja loppuverryttelyn. Kotiharjoituksiksi ohjattiin tasapainoharjoitusohjelma. Ryhmäläiset kirjoittivat vapaamuotoista päiväkirjaa ajatuksistaan ja tuntemuksistaan intervention aikana ja merkitsivät liikuntasuoritteensa kuntokorttiin. Harjoitusjakson päättyessä lopputestaus. Testit toistettiin vielä 3, 6 ja 12 kk kuluttua harjoitusintervention päättymisestä.
Tulokset: Harjoittelujakson aikana tasapainonhallinta, kävelynopeus, lihasvoima ja puristusvoimat parantuivat kaikilla ryhmäläisillä. Ryhmäharjoittelu tuki myös näiden yksin asuvien vanhusten henkistä ja sosiaalista hyvinvointia.
Päätelmät: Lahtelaisten vanhusten tasapaino- ja voimaharjoitteluryhmän tulokset tukevat muiden laajempien tutkimusten tuloksia viitaten siihen, että ikääntyvän liikunta- ja toimintakyvyssä ilmeneviin ongelmiin voidaan vaikuttaa säännöllisellä, progressiivisella ja spesifillä harjoittelulla.
--
KUOPION YLIOPISTO, lääketieteellinen tiedekunta
Fysiologian laitos
Liikuntalääketiede
NYGRÉN, MARI: Ikääntyneiden
fyysinen aktiivisuus ja lihavuus. 12 vuoden seurantatutkimus 70–80-vuotiailla
pohjoissavolaisilla naisilla.
Opinnäytetutkielma, 47 sivua, 2 liitettä (3 sivua)
Ohjaajat: PhD Irja Haapala, TtM
Maija Hassinen, TtM Pirjo Komulainen
Huhtikuu 2004_________________________________________________________
Avainsanat: ikääntyneet, liikunta, lihavuus, seurantatutkimus
Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella 70–80-vuotiaiden pohjoissavolaisten naisten fyysisessä aktiivisuudessa ja lihavuudessa 12 vuoden seurannan aikana tapahtuneita muutoksia sekä niiden yhteyttä toisiinsa. Tutkimusaineisto on osa Kuopion liikuntalääketieteen tutkimuslaitoksella tehtyä Itä-Suomen Sydäntutkimusta (ITSY). Alkuperäinen väestöpohjainen otanta tehtiin vuonna 1982 FINMONICA -tutkimukseen (n=260). Vuonna 1991 toteutettiin 10 vuoden seurantatutkimus (n=202) ja vuonna 2003 toinen seurantatutkimus (n=112). Tässä työssä vertailtiin vuosien 1991 ja 2003 seurantatutkimusten tuloksia.
Fyysistä aktiivisuutta arvioitiin kohtuukuormitteisen liikunnan eli ns. kuntoliikunnan viikoittaista useutta mittaavalla kysymyksellä sekä liikuntahaastattelulla, jossa kysyttiin harrastettuja liikuntalajeja sekä niiden kokonaiskestoa minuutteina viikossa. Lihavuutta arvioitiin kehon painoindeksin ja vyötärönympärysmitan avulla. Liikunnan ja lihavuuden muutosta tarkasteltiin parittaisella t-testillä sekä luokiteltuja muuttujia ristiintaulukoinnilla. Liikunnan ja lihavuuden yhteyttä tarkasteltiin monimuuttuja-analyysillä.
Tutkittavien vapaa-ajan liikunnan määrä lisääntyi molemmilla mittareilla mitattuna. Harrastetun kuntoliikunnan määrä lisääntyi 38 %:lla, väheni 18 %:lla ja pysyi ennallaan 41 %:lla tutkimushenkilöistä. Muutos oli tilastollisesti merkitsevä (p=0,007). Liikunnan viikoittainen kokonaisminuuttimäärä muuttui myös tilastollisesti merkitsevästi (p<0,001). Vuonna 1991 liikuntaa harrastettiin keskimäärin kolme tuntia 15 minuuttia ja vuonna 2003 ilmoitettu määrä oli noussut neljään tuntiin 45 minuuttiin. Kävely oli suosituin laji molemmilla tutkimuskerroilla. Kehon painoindeksi kasvoi keskimäärin 0,7 yksikköä (p=0,003). Painoindeksi luokiteltiin kolmeen luokkaan: normaali paino (BMI <25), lievä ylipaino (BMI 25–29,9) ja lihavuus (BMI ³30). Kehon painoindeksi kasvoi 12 %:lla, pienentyi 4 %:lla ja pysyi ennallaan 84 %:lla tutkituista. Painoindeksiluokan muutos oli tilastollisesti merkitsevä (p=0,031). Vyötärönympärys kasvoi keskimäärin 8 cm (p<0,001). Vyötärönympärys luokiteltiin myös kolmeen luokkaan: alle 80 cm, 80–89,9 cm ja 90 cm tai enemmän. Vyötärönympärys kasvoi 51 %:lla ja pysyi ennallaan 49 %:lla tutkituista. Kenelläkään vyötärönympärys ei pienentynyt. Vyötärönympäryksen luokan muutos oli tilastollisesti merkitsevä (p<0,001). Liikunnan määrällä ja lihavuudella ei tässä tutkimuksessa ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä.
Tämän tutkimuksen perusteella liikunnan määrä lisääntyy ikääntyessä, mutta liikunnan laatu näyttäsi muuttuvan kevyempään suuntaan. Suosituimpia lajeja vuonna 2003 oli kävely ja kotivoimistelu. Liikunnan määrän lisääntyminen ei yksinään näyttäisi vaikuttavan iän mukana lisääntyvään lihavuuteen. Etenkin vyötärönympärysmitta kasvoi lisääntyneestä liikunnasta huolimatta. Seuranta-aikana tutkittavien pituus väheni painon pysyessä samalla tasolla. Tämä aiheuttaa ongelman painoindeksin tulkinnassa.
--
Abstrakti
Ikihyvä-seminaaria varten / Marika Rauma, TKK Lahden keskus
Tutkimuksessani tarkastelin vanhustyöntekijöiden osaamisvaatimuksia työssään. Selvitin, millaista osaamista palvelutalojen vanhustyöntekijät uskovat tarvitsevansa sekä yleisesti työhönsä liittyen että kohdentuen erityisesti turvapuhelinteknologiaan. Pohdin myös, mitä heidän osaamisensa taustalla on ja millaista osaamista he uskovat tulevaisuudessa tarvitsevansa. Lisäksi tarkastelin, miten vanhustyöntekijät suhtautuvat tekniseen kehitykseen.
Tutkimukseni kohderyhmänä olivat palvelutaloissa ja vanhainkodeissa toimivat vanhustyöntekijät. Tulokset pohjaavat kahteentoista vanhustyössä toimivan työntekijän teemahaastatteluun. Heistä kahdeksan toimi perushoitotyön parissa ja neljä joko palvelutalon johtajana tai muutoin esimiesasemassa. Tutustuakseni turvapalvelujärjestelmän toimintaan ja kehittämiseen, kävin lisäksi useita keskusteluja eri asiantuntijatahojen kanssa. Vanhustyöntekijät olivat eri puolilta Suomea, viideltä paikkakunnalta. Valinnan perusteena oli heidän yhteistyökumppanuutensa Teknillisen korkeakoulun Lahden keskuksen projektissa, jossa tutkimme turva- ja viestintäteknologiaa ikäihmisten elinympäristössä.
Tutkimus osoitti, että vanhustyöntekijöiden osaaminen voidaan jakaa Nousiaisen (1998) tulosten kanssa yhtenevästi neljään eri kategoriaan: yhteiskunnallisiin taitoihin, yhteistyötaitoihin, ajattelun ja päätöksenteon taitoihin ja toiminnallisiin taitoihin. Turvapuhelinjärjestelmään liittyvässä osaamisessa oli erotettavissa tekninen osaaminen, vuorovaikutustaitojen hallitseminen sekä hoidollinen osaaminen.
Vanhustyöntekijät katsoivat, että heidän osaamisensa pohjana ovat koulutuksen antamat teoreettiset perustiedot, mutta osaaminen on työn myötä täydentynyt suuressa määrin kokemuksen kautta. Myös persoonallisuuden todettiin vaikuttavan osaamiseen. Turvapuhelinosaamisessa merkittävämpänä pidettiin kokemusta. Turvapuhelinjärjestelmään liittyvän koulutuksen, jos sitä oli edes saatu, kerrottiin olleen hyvin pintapuolista.
Tulevaisuudessa uskottiin korostuvan tarve ottaa asiakas huomioon yksilönä ja omaksua palveleva asenne. Moniammatillisen yhteistyön ennustettiin myös korostuvan. Lisäksi teknologisen kehityksen katsottiin lisääntyvän.
Suhtautuminen teknologiaan oli hyvin vaihtelevaa. Teknologinen kehitys nähtiin toisaalta mahdollisuutena ja haasteena, toisaalta pelottavana ja negatiivisena asiana. Suhtautumistapa näytti määrittävän paljolti oppimista ja osaamista.,
--
Sole Molander, VTL, tutkija, TKK Lahden keskus
Call
centeristä contact centeriksi – turvapuhelinkeskus
ikäihmisten tukena
Customer relationship management näkökulma
Tutkimus liittyy
laajempaan TKK Lahden keskuksen tutkimukseen vanhusten
turvapuhelinpalveluista. Turvapuhelinten
tarkoitus on tukea vanhusten kotona asumista mahdollistamalla avun saanti
silloin, kun apua tarvitaan.
Tutkimuksen
perustana on Customer Relationship
Management (CRM) teorioiden oletuksia. Asiakaspalvelu on prosessi. Tässä
prosessissa puhelinkeskus toimii vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa.
Tutkimuksessa etsitään tapoja hallita asiakassuhteita palvelukilpailun
tilanteessa, muodostetaan asiakasryhmiä,
sekä mietitään puhelinkeskusten
parannustarpeita ja tehdään ehdotuksia uusiksi ratkaisuiksi. Asiakkaat eivät
osta palveluja vaan palvelujen tuottamia hyötyjä. Liikkeellepaneva voima on
asiakkaiden näkökulma. Tietotekniikka lisää yritysten mahdollisuuksia luoda
uusia ja parempia palveluja.
Tutkimus keskittyy
turvapuhelinkeskuksen toimintaan. Kuka tekee turvahälytyksiä? Missä tapauksissa
niitä tehdään? Antavatko puhelinkeskukset, call
centerit, asiakkaiden tarvitseman avun?
Esitettyjen
kysymysten ratkaisemiseksi on tehty otanta. Se keskittyy yhden
valtakunnallisen turvapuhelinkeskuksen toimintaan tarkastellen asiakkaiden tekemien
turvapuhelinhälytysten syitä ja niistä seuraavia puhelinkeskuksen
toimenpiteitä. Otannan mukaan 46% turvapuhelinhälytyksistä johtui teknisistä
vioista tai laitteistojen testauksista. Vain 15% hälytyksistä johtui fyysisen
avun tarpeesta. Suuressa osassa, 39%:ssa hälytyksistä ei tarvinnut lähettää
apua paikalle. Näiden hälytysten syyt kiinnostavat. Näissä tilanteissa asiakas
on saattanut painaa vahingossa turvarannekkeen hälytysnappia, hän saattoi
haluta puheseuraa tai kysyä esimerkiksi kelloa. Luvatun avun viipyminen on
johtanut toistuviin hälytyksiin.
Tutkimus toi esiin
useita lisäkysymyksiä: Koska turvapuhelinkeskus on toiminnaltaan
fyysisen avun välittämistä varten, näyttää siltä, että em. 39% hälytyksistä,
joihin fyysistä apua ei lähetetty, toisaalta kuormittavat keskusta ja toisaalta
keskus ei näissä tapauksissa tarjoa asiakkaille sitä sosiaalista apua, jota
nämä mahdollisesti hakevat. Mitkä ovat
hälytysten syyt silloin kun fyysistä apua ei tarvita? Mitä call
center tekee niissä tapauksissa? Ovatko ikäihmisten tarpeet enemmän
psykologisia kuin fyysisiä? Miten vastaamme asiakkaiden tarpeisiin call centerin kautta? Voidaanko erotella asiakasryhmiä?
Mitä tapoja on hoitaa asiakassuhteita call centerin
kautta? Mitä parannuksia voidaan suositella, jotta call
centerit paremmin tukevat ikäihmisten kotona asumista? Voiko vanhusten
turvapuhelinpalvelun call centerin tutkimukset
yleistää?
Toinen otanta ja siihen liittyvä tilastollinen analyysi lähti selvittämään näitä kysymyksiä. Hälytyksiin ja asiakkaisiin liittyvää aineistoa kerättiin turvapuhelinkeskuksen arkistosta: 56 asiakasta, 2100 hälytystä, 5 kk ajalta. Teknisistä vioista tai laitteistojen testauksista johtuvat hälytykset on jätetty tässä otannassa pois.